Lingoneer tukee nuorta tennislupausta

Lingoneer tukee 17-vuotiasta tamperelaista tennislupausta Roni Rikkosta. Suomenmestaruuksia niin sisä- kuin ulkokaudella sekä kaksin- ja nelinpelissä keränneellä Ronilla on selkeät tavoitteet, ja hän on valmis tekemään paljon työtä saadakseen tenniksestä ammatin. ”Tiedän, että se vaatii paitsi todella kovaa työtä ja taloudellista panostusta, myös sitä, että monet pienet asiat loksahtavat kohdalleen. Se vaatii myös onnea; sitä että oikeat asiat tapahtuvat oikeaan aikaan.”

Tenniskentälle Jarkko Niemisen jäljissä

Roni aloitti tenniksen 5-vuotiaana nähtyään Jarkko Niemisen pelaavan näytösottelua Pyynikin kentillä. Tapahtumasta ostettiin Ronin ensimmäinen maila ja pian poika ilmoittautui tennistunneille. Ensimmäisten vuosien aikana kilpaura ei ollut erityisesti tavoitteena. Tampereen koulujenvälisten tenniskilpailujen harrastesarjan voitto antoi kuitenkin kipinän kilpailujen kiertämiselle 9-vuotiaasta lähtien. 12-vuotiaiden sarjasta alkaen Roni on kuulunut Suomessa ikäluokkansa kärkipelaajiin.

Tänä vuonna Suomen Davis Cup -joukkueen kapteeni Jarkko Nieminen on kutsunut Ronin kahdesti Davis Cup -leirille, mikä on ollut hieno motivaatioruiske pelin kehittämiselle ja siirtymiselle vähitellen aikuisten peleihin.

Kielitaitoa luontevan kansainvälisyyden kautta

Kansainvälisten kilpailuiden kiertäminen on antanut Ronille motivaatiota kielitaidon hankkimiseen. ”Olen tähän mennessä kilpaillut noin 20 maassa”, kertoo Roni. Kotimaisten parien lisäksi Roni pelaa nelinpeliä mielellään myös ulkomaalaisten parien kanssa, joita on ollut ainakin Ruotsista, Norjasta, Virosta, Puolasta, Englannista, Saksasta, Tsekistä, Armeniasta, Venäjältä, Serbiasta, Montenegrosta ja Moldovasta.

Tavoite miesten sarjaan siirtyessä: +10 kg

Pian 18 vuotta täyttävä Roni kertoo tavoitteekseen lisätä fysiikkaharjoittelua, jotta voi siirtyä miesten sarjoihin. ”Pituutta on jo tarpeeksi, mutta voimaa ja fyysisyyttä pitää saada lisää, että ei jää jalkoihin miesten peleissä. Kymmenen kiloa lisää näin alkuun voisi olla hyvä tavoite”, Roni naurahtaa.

Lingoneeria Roni haluaa kiittää saamastaan tuesta: ”Tuki on todella tärkeää harjoittelun ja kilpailumatkojen mahdollistamiseksi; arvostan sitä kovasti.”

    Ota yhteyttä:

    sähköpostillapuhelimitse