Lammin Betoni pystyttää kivitaloja ja rakentaa alan sanastoa

Kotimaisen kivirakentamisen kiistaton pioneeri on muovannut alaa tuoteinnovaatioillaan jo vuosikymmenten ajan – esimerkiksi vuonna 1991 Lammin lanseeraaman hiotun lämpöharkon voidaan sanoa käynnistäneen koko kivitalorakentamisen Suomessa. Lingoneer on vastannut yrityksen monipuolisista käännöstarpeista vuoden verran.

Vuonna 1956 perustettu perheyritys tunnetaan markkinoiden ensimmäisestä lämpöharkosta. Viimeaikaisista tuotteista taas esimerkiksi kuorikivi on saanut ammattilaisten keskuudessa paljon positiivista palautetta käytännöllisyydestään: kuorikiven kun voi poikkeuksellisesti rapata heti betonivalun jälkeen ilman odottamista.

Lammin Betoni -konsernin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Marjo Mäki arvostaa käännöstoimistossa erityisesti laatua ja luotettavuutta.

– Lingoneer on minulle tuttu toimija jo aiemmista työtehtävistäni ja Lammille tullessani halusin jatkaa saman kumppanin kanssa. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Lammilla ja Vantaalla sekä Puolassa Dabrowa Gorniszassa. Puolan lisäksi meillä on viennin vuoksi käännöstarpeita myös englannin, ruotsin, venäjän, viron, latvian ja liettuan kielille. Vaikka tarvitsisimme kiireiselläkin aikataululla käännöspalveluita, Lingoneerin työn laatuun ja reagointinopeuteen voi aina luottaa, Mäki kuvailee.

Lammin kattavat käännösmateriaalit vaihtelevat markkinoinnista työohjeisiin. Toisinaan uudenlaiset tuotteet edellyttävät niin Lammilta kuin käännöstoimistoltakin kokonaan uusien termien määrittelemistä.

– Meillä on paljon kansainvälisiä asiakkaita myös Suomessa, joten tarvitsemme eri kieliversioita jo täällä kotimaankin markkinoilla. Rakennusalan innovaattorina uusille tuotteillemme ei aina välttämättä ole olemassa sopivaa termiä, jolloin luomme sen Lingoneerin kanssa. Meillä on käytössä oma termipankki, jonka ansioista viestintämme on johdonmukaista kaikilla kielillä kaikissa materiaaleissa, Mäki kertoo.

Kestäviä kivitaloja raikkailla ratkaisuilla

Lammin markkinajohtajuus rakentuu Mäen mukaan innovatiivisista ideoista, luotettavuudesta ja palvelusta. Lammin Harkko- ja Piha-tuotteet valmistetaan Avainlippu-merkin alla Suomessa, mitä myös ulkomaan markkinoilla arvostetaan.

– Suomessa meidät tunnetaan erityisesti harkkorakentamisestamme. Olemme ylpeitä voidessamme tarjota asiakkaille laadukkaita ja pitkäikäisiä ratkaisuja – niin ulkonäön kuin materiaalienkin pitää kestää ajan hammasta. Etsimme jatkuvasti uusia keinoja, joilla saamme säästettyä sekä urakoijien että loppuasiakkaiden aikaa.

Persoonallisten kotien kasvanut kysyntä on selkeästi havaittavissa myös Lammilla.
– On ilahduttavaa, että ihmisillä on uskallusta uniikkeihin ratkaisuihin. Meille on tärkeää pystyä vastaamaan erilaisiin visioihin ja tarpeisiin ja olla asiakkaan rinnalla läpi rakennusprosessin, Mäki summaa.

Vuonna 2017 Lammi-konserni työllisti 45 henkilöä ja sen liikevaihto oli 14,9 miljoonaa euroa.

    Ota yhteyttä:

    sähköpostillapuhelimitse