Kielenkääntäminen on myös palvelua.

Minkälaista on asioida kanssamme? Olemmeko joustavia, laadukkaita, tarkkoja ja nopeita? Aloimme pohtia näitä kysymyksiä ja vaikka meillä oli mielestämme melko hyvä tuntuma siihen, mitä meistä ajatellaan, päätimme viedä ajatuksen askeleen pidemmälle ja aloittaa säännöllisen palautteen keräämisen asiakkailtamme.

Miksi sitten teimme näin? Käännöspalvelun tuottaminen vaatii syvää luottamusta palvelun toimittajan ja asiakkaan välillä. Halusimme tietää, mitkä tekijät vaikuttavat asiakkaidemme kokemukseen meistä.

Kääntämisessä on aina kyse viestin välittämisestä. Viestin tulee välittyä vastaanottajalle aina oikein. Käännöksen tulee vastata alkuperäisen lähdetekstin tarkoitusta ja sen kielen tulee olla kohderyhmälle oikeanlaista. Asiakkaan on pystyttävä luottamaan, että sellainenkin kielipari, jonka käännöstä asiakkaallamme ei ole taitoa tarkastaa, on oikein käännetty. Käännösten laatu onkin meille aina kunnia-asia.

Tutustu käännöspalveluihin täältä.

Laadun lisäksi havaitsimme, että asiakkaat arvostavat paljon myös muita seikkoja. Asiakaspalautteissamme korostuivat laadun lisäksi myös joustavuus, reilu hinnoittelu ja ennenkaikkea hyvä ja henkilökohtainen palvelu. Asiakkaamme kokivat, että heidän yhteyshenkilönsä olivat auttaneet heitä käännösten tilaamisessa. Myös nopeat vastaukset hinta- ja toimitusaikakyselyihin olivat asioita, joita asiakkaamme arvostavat.

Vaikka olemme toimineet alalla jo viisitoista vuotta, pyrimme aina parantamaan palveluamme. Käännösten laadun lisäksi pidämme tärkeänä, että voimme omalta osaltamme helpottaa asiakastamme hänen työssään ja auttaa häntä saavuttamaan tavoitteensa.

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme täältä.

Saatuja palautteita:

”Joustava myynti ja palvelu, nopea tarjous ja edullinen hinta,
silti erittäin laadukas käännöstyö.” 10/10

”Hyvä ja kattava palvelu. Aikataulut pitäneet 100%” 9/10

”Yhteistyö on nopeaa ja mutkatonta. Sovitut asiat pitää kutinsa.” 9/10

”Palvelun nopeus ja selkeys, asiakaslähtöisyys ja työn laatu” 10/10

    Ota yhteyttä:

    sähköpostillapuhelimitse